Arjen hallinta – viisi vinkkiä

Arki saa olla hyvää!

Onko arkesi pelkkää kiirettä, ketutusta ja kärvistelyä? Työt ovat yhtä palaveriputkea, kotona odottaa lauma räkänokkia ja treenaamisen sijaan kaadut sohvalle vetämään sokerihumalan.

Suurella osalla meistä suurin osa elämästä on arkea. Miksei tehtäisi siitä elämän arvokkainta aikaa.

Kokosimme 5 vinkkiä energisempään arkeen. Ja kyllä, teksti sisältää tuotesijoittelua. Näillä vinkeillä arki haltuun!

Yritysmyynti, yrityslahja, kokoustarjoilu

Viisi vinkkiä energisempään elämään ja arjen hallintaan

 

1. Nauti pikkuisen parempi aamiainen

Tai no, syö ylipäätänsä aamiainen, älä jätä sitä väliin. Muutoin työkavereita odottaa mukavan työkaverin sijaan mörkö.

Älä stressaa, jos marjat jäivät keräämättä. Nakkaat vain puuroon tai jogurttiin teelusikallisen PUOLUa tai MUSTIa ja saat huomaamattasi kourallisen tuoreita marjoja.

Anna keholle pohjoisviimainen karaistus heittämällä huiviin teelusikallisen MAHTIa. (Lapsia kannattaa huijata samaan sekoittamalla MAHTIa vaikka aamupuuroon)

Jos et ole aamuihmisiä, vedä huiviin SINNIä. Se avaa silmäsi kahdessa sekunnissa.

2. Juovu raikkaasta vedestä

Nuutunut olo työpäivän aikana saattaa johtua siitä, että et ole juonut riittävästi.

Aloita siis päiväsi juomalla iso lasi vettä. Ota töihin mukaan vesipullo tai pidä työpöydälläsi puolentoista litran vesikannua.

Jos pelkkä veden juominen tökkii, purista sekaan hieman sitruunaa tai vaikka SINNI-shotti, joka pitää vireystilasi tasaisena ja pollan kirkkaana pitkin päivää.

3. Vältä iltapäivänuupahdus

Oletko juonut jo pannullisen kahvia, mutta otsalohkosi hakeutuu silti vasten työpöytää? Entä jos kokeilisit pikkuisen parempaa sumppia eli kerkkälattea. Sen sisältämä kuusenkerkkä piristää kuin patikkaretki ja tuoksu vie ajatukset metsään, jonka elvyttävästä vaikutuksesta ei tarvinne kiistellä.

4. Töppöstä toisen eteen

Jos ajat töihin autolla, istut päivän sisällä konttorissa ja ajat töiden jälkeen kotiin makaamaan sohvalle, ei ole ihme, että väsyttää. Haukkaa nyt hyvä ihminen edes jossain välissä happea. Vaikket olisi kiinnostunut hyvästä hapenottokyvystä, hauiksen paksuudesta tai pepun pinkeydestä, niin liiku ihan vain siksi, että siitä tulee lisää virtaa päivään. Tärkeintä on, että liikut niin kuin mielesi tekee. Silloin kuin on puhti pois, ota avuksi PUHTI, jollaa saat suun makeaksi ja verensokerin kohoamaan ilman teollista töhnää.

5. Lataudu lepäämällä

Vaikka olisit viitannut kintaalle edelliselle neljälle kohdalle, pidä kiinni edes tästä. Riittävä ja laadukas yöuni toimii kuin pesukone. Se huuhtoo pääkopan kuonat ja koko ruoto tuntuu aamulla tuoreelta. Hyvin levänneenä jaksat ottaa vastaan paremmin arjen tuulet ja tyrskyt.

Jos käyt illalla ylikierroksilla, kokeilepa SINNI-ruusujuurieliksiiriä. Se rauhoittaa laukkaavan mielen ja auttaa näin arjen hallinnassa.

Varoitus: Keskiyön auringon porottama ja pohjoisviiman pieksämä, intensiivinen aromi saattaa olla varsinkin e-koodeihin tottuneelle hiukset pystyyn nostattava! Tuotteemme eivät myöskään korvaa pyöräilykypärän, kondomin tai turvavyön käyttöä.

Lue raportti!

Saat selville, mitä valmistajat jättävät yleensä kertomatta.

Tutustu blogiimme

Lapin yrtit - kansanparantajan perillinen blogi
Vuoden innovatiivisin maaseutuyritys vuonna 2015
Avainlippu myönnetty kotimaisista raaka-aineista ja työstä
Official Finland's 100 birthday product
Virallinen Suomi100 -tuote: Kerkkä-kuusenkerkkäjauhe

Kutsu ja ansaitse

X
Kirjaudu sisään, jotta pääset jakamaan linkin ja ansaitsemaan!
Rekisteröidy
OSALLISTU ARVONTAAN
TILAAMALLA UUTISKIRJEEMME
Arvomme joka kuukausi uusien tilaajien kesken 74€ arvoisen tuotepaketin. Saat mujeva tietoa, pöljiä tarjouksia ja pääset välittömästi salaiselle tarjoussivullemme.
Mekin vihaamme roskapostia.
Tarjous voimassa vain hetken, paina nappia pian!
ÄLÄ MENE VIELÄ!
10% ALENNUSKUPONKI, LUNASTA HETI
ORDER OUR NEWSLETTER
AND WIN 74 € WORTH
OF OUR PRODUCTS!
Every month one lucky person wins!
We hate spam.
HALUATKO IDEOITA
YRITYSLAHJOISTA JA
PARHAITA TARJOUKSIA?
Tilaa yrityskirjeemme! Saat ihania vinkkejä markkinointiin ja kuumia ideoita asiakkaittesi lahjantamiseksi!
Mekin vihaamme roskapostia.
HALUATKO TIEDON
UUSISTA JAKSOISTA
SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI?
Älä missaa yhtään jaksoa vaan saa tietoa niistä suoraan sähköpostiisi!
Mekin vihaamme roskapostia.