Seis! Lue nämä 5 + 1 vinkkiä. Osta ihmepillereitä vasta sitten.

meditaatio

Kirjoittaja

Vieraileva kirjoittaja: Tuija Kauppinen

Oletpas sinä hyvinvoivannäköinen! Tällaisen kohteliaisuuden sain kuulla viime syksynä eräillä messuilla, joilla olimme esittelemässä tuotteitamme.

Onneksi! Olisihan se varsin ristiriitaista, jos olisin kommentoijan mielestä näyttänyt toinen jalka haudassa kävelevältä raadolta ja samalla markkinoinut tuotteita, jotka lähtökohtaisesti tekevät ihmiselle hyvää.

Erityisen iloinen olin siitä, että hän ei sanonut minun olevan hyvännäköinen, vaan hyvinVOIVANnäköinen. Siinä on vissi ero. Ihminen kun saattaa postata Instaan pirteitä pyllynpyörityskuvia, mutta olla sisältä ihmisraunio.

Jäin samalla pohtimaan, mistä oma hyvinvointini kumpuaa. Haluan jakaa omat oivallukseni sinulle. Hyvinvointiin kun ei ole ihmepilleriä. (Spoileri: lue ainakin viimeinen virke. Se suurin oivallus on siellä.)

Meditaatio

Teen joka aamu ennen töiden aloittamista 10 minuutin meditaatioharjoituksen. Joskus harjoitus kestää vain 5 minuuttia. Niinä päivinä, kun jätän harjoituksen tekemättä, sammuttelen tulipaloja.

Ruoka

Olen kasvispainotteinen sekasyöjä. Aiemmin kartoin rasvaa ja näytin kuivan kesän oravalta. Aloin laittaa rasvaa koneeseen ja lopetin mielenipahoittamisen, jos jokainen ateriani ei ole makro- ja mikroravinnejakaumaltaan täydellinen, luomua, alusta asti omin käsin tehtyä ja hartaudella pureksittua. Reissun päällä ollessa syön käytännössä mitä vain. Elämä on siten paljon helpompaa.

Liikunta

Liikun päivittäin niin kuin mieli tekee ja kroppa sanoo. Siinä missä liikunta oli ennen suorittamista, nykyisin tärkein motivaationi liikkua on pitää selkä kunnossa ja mieli virkeänä. Sen minkä olen hampaat irvessä suorittamalla särkenyt, on tolkullinen liikunta korjannut.

Uni

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi uni on elämässäni tullut. Olen äärimmäisen iltauninen ja aamuvirkku. Huomaan voivani parhaiten silloin, kun voin noudattaa itselleni sopivaa vuorokausirytmiä. Iltavalvominen tekee minusta kärttyisen ämmän.

Avantouinti

Pulahdan joka päivä avantoon, parhaana kaksi. Alun perin halusin karaista itseäni, jotta ei tarvitsisi olla koko ajan kitisemässä kylmästä. Nykyisin sen on ensisijaisesti stressinpoistokeino. Yritäpä murehtia avannossa. Ei onnistu.

talviuinti

Kuva: Kaija Hurskainen


Missä ihmissuhteet ja lisäravinteet?

Olen huomannut, että kun pidän itsestäni huolta ilman ehdottomuutta, olen myös parempi puoliso, työkaveri, ystävä ja ylipäätänsä ihminen. Kun voin itse hyvin, pystyn katsomaan maailmaa myös oman kuplan ulkopuolisesta vinkkelistä.

Toki otan joka päivä d-vitamiinia, magnesiumia, väinönputkea, nokkosta, ruusujuurta ja kuusenkerkkää tukemaan vastustuskykyä ja jaksamista. Jos luottaisin pelkästään niiden parantavaan voimaan, ilman että muutoin pitäisin itsestäni huolta, olisi sama heittää rahaa Kemijokeen.

En sano, että sinun pitäisi elää näin. Etsi sinä omat hyvinvoinnin lähteesi. Mutta älä hyvä ihminen odota, että on olemassa yhtä ihmepilleriä, joka tekee elämästäsi hyvää, jos hyvinvoinnin peruspilarit on persiillään.

***

Tilaa tämän blogin jutut suoraan sähköpostiisi

Tilaa tarjouskirjeemme!

Tarjouskirjeessämme mukana mm. legendaarinen Pölöjätarjous, joka on jotain – no aivan pölöjöä. Samalla pääset salaiselle tarjoussivullemme.

Tilaa tarjouskirje tästä.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Liity uutiskirjeen tilaajaksi SAAT -10% ALENNUSKOODIN!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
NYT KÄYNNISSÄ!
LAPIN LUONNONTUOTEALAN PIENYRITTÄJIEN KEVÄTHULINAT!