Lasten kilpaurheilu – äidin ajatuksia

Mie istuin viime torstaina sirkuskoulu Taika-ajan parkkiksella ja kattelin, kuinka minun tyttö hypähteli sirkustunnille reippain askelin. Hän meni harrastukseensa iloisin mielin vaikka hänen paras kaverinsa, joka myös käy samassa sirkusryhmässä,  oli kipeänä kotona ja ei päässyt mukaan. Muutama vuosi sitten en olisi voinut edes kuvitella tällaista tilannetta tyttöni kanssa.

Kaikki lapset eivät ole urheilullisia ja kilpailuhenkisiä. Ei myöskään meidän neiti. Häntä ei vois vähempää kiinnostaa treenaaminen tähtäimenä kisat tai menestys. Itse asiassa kaikki kisatilanteet on pikemminkin ahdistavia. Syksyn alussa mainospaikat ovat täynnä ilmoituksia eri harrastuksista. Kilpauinti, voimistelu, jääkiekko, hiihto, sähly jne. jne. Mutta entä jos lapsi haluaisiki liikkua vain liikkumisen ilosta, eikä kilpaillakseen? Pitääkö silloin mennä leikkipuistoon tai HopLoppiin?

Meillä meni useita vuosia siihen, että kävimme syksyisin keskustelua harrastuksen aloittamisesta. Kaikki lajit ahdistivat lasta ja kuin viimein huomasin kaikkien tähtäävän kilpailuun ja menestykseen, niin tajusin mistä kiikastaa. Ei minun lapseni olekkaan laiska vaan häneltä puuttuu kilpailuvietti ja tämän takia hän kokee monet urheilulajit ahdistavina. Problem solved, tai niin ainaki uskoin. Aloin innossani etsimään harrastuksia jossa vain harrastettais ilman kilpailun painetta, vaan kuinkas kävikään. Pian huomasin, että saan heittää hyvästit ainakin perinteisille urheilulajeille. Ne kun ovat aina olleet kilpalajeja ja miksipäs sitä nyt mihinkään muuttamaan. Kuka hullu sitä nyt haluais harrastukseksi huvikseen hiihtää ihan vaan hiihtämisen riemusta. Sitähän voi sitten sivakoida vaikka kotipihalla huolimatta siitä, että osaako tekniikoita tahi ei.

Katso lajiboksien ulkopuolelle

Onneksi kuitenkin ymmärsin kattoa myös yleisurheiluboxin ulkopuolelle ja sitten törmäsinkin sirkuskouluun. Siellä lapset saavat harjoitella omien kykyjensä ja taitojensa mukaan. joka kerta aloitetaan lämmittelyillä ja lihaskuntoharjotuksilla, jonka jälkeen on sirkus tekniikkaa. Kaksi kertaa vuodessa on iso sirkusnäytös, jonne saa tulla vanhempia ja sukulaisia. Ja tiedättekös mitä? Siihenkään ei ole pakko osallistua! Samassa ryhmässä voi olla tyttöjä ja poikia. Eri tasoisia liikkujia. Ketteriä ja ei niin ketteriä. Kaikki menevät omien taitojen mukaan ja kaikkia kannustetaan ylittämään ne omat rajansa. Oppimaan uutta ja nauttimaan liikkumisesta.

Tilanne on toivottavasti eri isommissa kaupungeissa ja kyllä Rovaniemelläkin on ihan parin vuoden sisällä tullut uusia lajeja, joissa tähtäimenä ei ole Mestarien liiga, NHL tai olympialaiset. Ilokseni olenkin huomannut, että uudet nuorten muotisuuntaukset kuten esimerkiksi parkour, trikkaus ja seinäkiipeily on tuonut ihan erillaista ohjattua harrastustoimintaa ilman kilpailun tuskaa. Ainoa, joka näissä lajeissa voitetaan olet sinä itse.

Olin niin onnellinen, kun huomasin kuinka itseään kömpelönä pitävä tyttöni sai itsevarmuutta omasta kehostaan. Hän oppi uutta ja sai rohkeutta testata rajojaan. Hän tekee kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa seinää apuna käyttäen. Hän myös ujona tyttönä uskaltaa mennä harkkoihin muiden tuntemattomien lasten sekaan pois omalta mukavuusalueeltaan, jopa ilman omaa parasta kaveria.

Minkähänlaisia ajatuksia teillä muilla on lasten kilpaurheilusta?

Tilaa tämän blogin jutut suoraan sähköpostiisi